Synnäriltä kotiuduttu

Mun piti tänne kirjotella jo keskiviikkona tai torstaina, mut sairaalan kovat sängyt valvotti mua joka yö, joten ei mul ollu mitään energiaa kirjotella tänne. Mä, tai oikeestaan me kotiuduttiin eilen aamupäivällä, mentiin tiistai illalla 19 aikaan yhtenä porin keskussairaalaan ja mä tulin takasin kahtena. Meijän piti päästä jo torstaina kotiin, mutta hoitajat halus tarkkailla vauvan painon nousua vielä yhen päivän, niin me lähettiin sitte vasta perjantai aamulla. Oon ihan kiitollinen siitä, että päästiin jo niin aikasin pois, meinaan porissa kuulemma on ollu käytäntö tarkkailla teinien lapsia pidempään. Ne sairaalan siteet, alushousut ja sängyt oli kyl saatanasta, varsinkin ku öisin vieressä nukku tollanen koiran unta nukkuva vauva, joka vähän väliä säpsähteli unissaan, ei siinä kyl pahemmin saatu nukuttua.

Hassua, miten vielä maanantai - tiistai välisenä yönä kirjottelin tänne tiistaita varten postausta, ja postauksen alkuun luki ``Eilen mulla oli laskettuaika, ja mulla ei oo minkäänlaista tuntemusta siitä, että vauva olis kohta tulossa maailmaan`` No, siitä se sitten alkokin. Heräsin tiistai aamulla joskus 12 aikaan, makailin sängyssä ja yhtäkkii vatsa rupes sattumaan kymmenen minuutin välein. No, ajattelin et ei tää mitään kaikki menee ohi. No, mutta ei mennyt. Alotin aamun normaalisti, kävin suihkussa ja laitoin vaatteet päälle ja menin takas mun sänkyyn. No, jossain kohtaa kipuja tuli tiheempään ja me lähettiin kävelemään ulos. Kävely autto, ku olin liikkeellä en tuntenu yhtään kipuja. Kumminki, ku päästiin sisälle niin ne supistukset vaan voimistu, enkä pystyny olemaan paikallaan. Hetken päästä tajusin et ei helvetti, niitä supistuksia tulee 5 minuutin välein. No, sit päätin et haluun sairaalalle ja me lähettiin ajamaan n. 19 aikoihin, sairaalalla mut laitettin käyrille ja olin tässä vaiheessa muutaman sentin auki, ja kivut oli jollain tasolla kipeät, mutta ne meni tosi nopeesti ohi. Mut siirrettiin osastolle käyrille ja osastolla istuttiin ja juteltiin 20.00-23.00 jonka jälkeen lääkäri tuli laittamaan mulle epiduraalin (joka ei tässä tilanteessa enää toiminut) ja antamaan unilääkkeen, että saisin unta. No, me kaikki mentiin nukkumaan joskus puol yhden aikaan yöllä ja sain ihan hyvin nukahdettua. 

Nukkuessa kumminkin supistukset voimistu ja heräilin vähän väliä niihin, mutta sain aina nukahdettua takasin unilääkkeen ansiosta. Heräsin kolmen jälkeen yöllä jonka jälkeen en enää saanu unta, supistukset voimistu ja voimistu ja koitin saada unta, mutta en saanu, koska avaavat supistukset oli siirtyny kohdulle. No, siinä kärvistelin muutaman tunnin kivussa, kunnes mun lapsivedet meni kello 04.55, jonka jälkeen mua pyydettii nousemaan sängystä ylös ja ku nousin, tipahdin lattialle, tai oikeestaan jalat vaan petti alta. No, ponnistamaan rupesin 05.00 ja poika oli maailmassa jo 05.04. 

Poika synty terveenä vähän yli viis aamuyöstä. Painoa ja pituutta toisella oli 3654g ja 51cm. Synnytyksestä jäi äärettömän hyvä fiilis, kipua oli mut ponnistus kesti niin vähän aikaa, et ei sitä kerenny ees ajatella. No, meijät siirrettiin sit n. puol 9 aikaa aamulla perhehuoneeseen ja nukahdettiin kaikki kolme hetkeksi, jonka jälkeen äiti tuli käymään moikkaamassa.

Mun tän hetkinen kunto on ihan sairaan hyvä, kaikki kipu jäi oikeestaan sairaalaan, oon joskus kuullu sanonnan et nuoret synnyttäjät palautuu synnytyksestä nopeesti, ja tää pitää paikkansa ainakin mun kohalla. Tuskin kukaan uskois, et olin synnyttämässä 5 päivää sitten. Jopa omat vaatteet mahtuu päälle, mikä tuntuu ihan uskomattoman hyvälle, ei tarvii enää pitää poikaystävän huppareita koko aikaa päällä. Kiitän poikaa hyvistä unen lahjoista, sillä me herättiin tänään vasta puol 4 aikaa päivällä, ja ihan varmasti olisin nukkunu viel pidempäänkin, mutta päätin nostaa itteni väkisin ylös sängystä. Poika syö kolmen tunnin välein ja sitten taas nukkuu seuraavat kolme tuntia, ja hyvä niin, saan mäkin sairaala sänkyjen jälkeen levättyä. Postauksien tahtia en vielä tiiä, mulla on pari vanhaa postausta valmiiks kirjotettuna, jotka voisin jossain kohtaa julkasta tänne. Totuttelen nyt uuteen arkeen ja tähän kaikkeen. Kiitos kaikille onnittelijoille, en oo suurimpaan osaan jaksanu tai viittiny vastata, sillä niitä on tullu oikeesti paljon. Oon kumminkin jokasen niistä lukenut, kiitos.

8 x asioita, joista olen kiitollinen

Viimiset viisi postausta on liittynyt mun raskauteen, joten tänään ajattelin kirjotella jostain muusta. Mun laskettuaika on tänään, eikä kyllä oo minkäänlaista merkkiä että toinen haluis ulkoistautua, sais kyllä jo sen tehdä. Tänään kirjottelen teille asioita, joista mä oon tänään, tai ylipäätänsä nyt tässä elämän tilanteessa ihan järkyttävän kiitollinen. 

1. Perhe/läheiset/poikaystävä

Helppo alottaa kirjottaminen tästä, sillä mulla on tunne että tää olis jokasella listan kärkipäässä. Oon kiitollinen siitä, että mun perhe, poikaystävä ja muut läheiset on vieny mua elämässä eteenpäin ja nostanu mut ylös kun oon kaatunu ja kantanu mua sillon, kun en oo ite jaksanu mennä elämässä eteenpäin. Kiitos siitä, että mun perhe ja läheiset on kehunu mua sillon kun on ollu siihen aihetta ja torunu mua sillon kun oon tehny jotain väärin. Nykyään on hieno kuulla, kun eniten perhe kehuu mua siitä, miten oon kasvanu irti mun menneisyydestä ja pahoista ajoista, ja myös siitä kuinka erilainen oon verrattuna mun niin sanottuun entiseen elämään. Se tuntuu ihan älyttömän hyvältä, että mä oon niin paljon erillaisempi, mitä olin muutama vuos sitten ja myös jokanen mun läheinen on huomannu sen, ja se on myös hienoa, että ne muistuttaa mua siitä todella usein siitä, kuinka pohjalla mä oon joskus ollut ja missä mä oon nytten. Kiitos myös siitä, että ootte ollu tukena viimiset kolme kuukautta. ja että ootte auttanu mua parhaalla mahdollisella tavalla. 

 

 

 

 

 

2. Ystävät

Halusin kirjottaa tästä erikseen, koska mulle nää on ollu ihan järkyttävä päivien pelastus joka päivä. Ne on samalla tavalla nostanu mua ylös ku mulla on ollu vaikeeta ja ne on myös ymmärtäny mun päätöksiä ja pitäny mun puolia monissa asioissa viimisen vuoden aikana. Esimerkiks meillä porissa oli tosi tiivis porukka, tai no onhan se tiivis edelleen, jokanen autto toista jos jollekki tapahtu tai tuli jotain ja se ilmapiiri oli ihan käsittämättömän hyvä. Olisin viihtyny viel enemmään kyseisessä paikassa, mut emmä nytkään kaukana oo, oon silti siellä vaikka asunki eri osotteessa nykyään. Parempaa porukkaa ei oikeesti vois toivoo tollasessa paikassa, ja seki on outoo, miten tollasesta paikasta voi tulla mulle ja monelle muulle ku toinen perhe. Kukaan, ketä siellä ei oo asunu ei tiiä mitä mä tarkotan, mutta ne ketkä on asunu ja asuu edelleen tietää mistä mä puhun.

3. Porin työntekijät

Meni varmaan tuhat ja yks vuotta miettiä että miten mun pitäs kirjottaa toi silleen järkevästi, mutta te tiiätte mistä mä nyt puhun. Kiitos teille et ymmärsitte mua vaikeinaki aikoina ja autoitte mua olemaan se, mitä mä oon nykyään. Aina oli ihminen läsnä elämässä, ja tiesi et voi puhua jos tuntu siltä. Kiitos, että te teette just tota työtä, ja autatte nuoria eteenpäin ja annatte jokaselle mahdollisuuden. Te ootte se syy, mitä mä oon tänäpäivänä.

4. Oon myös kiitollinen jokasesta vastoinkäymisestä

Jokasesta asiasta, joka on antanu elämälle pakkia ja jonka kautta oon ymmärtäny mun oman parhaan. Ei oo todellakaan ollu helppo matka tähän päivään, jokanen putoominen korkeelta on sattunu mut ne on myös opettanu ihan älyttömästi. Viimiset kaks tai kolmevuotta ei todellakaan oo ollu mulle tai mun perheelle helppoja mun takia, mut silti koko tää matka on ollu älyttömän mahtava omalla tavalla kulkee. Oon oppinu älyttömästi uusii asioita, kasvanu henkisesti ja fyysisesti, saanu helvetin tärkeitä kavereita, tutustunu mahtaviin aikuisiin ja ennen kaikkee muuttunu omasta sekä muiden mielestä ihan älyttömästi.

5. Mun tämän hetkisestä elämästä

Kaikki on hyvin. Mulla ei oo mitään stressiä mistään, tiiän että kaikki menee eteenpäin omalla painollaan ja että mun ei tarvii just nyt miettiä yhtään mitään. Viimiset hetket raskaana mulla on oikeus vaan maata, kattoa netflixiä, kirjotella tänne ja vaan olla. Mikään ei oo tällä hetkellä elämässä huonosti, mulla on ihana perhe, poikaystävä ja kaverit, ja ne on tällä hetkellä mun elämässä kaikken tärkeintä, sekä myös toi syntymätön muljaaja, joka tälläkin hetkellä tunkeilee mun kylkiluiden alle, puol kahen aikaan yöllä. 

6. Siitä, että vihdoin ja viimein enskesänä muutan takasin turkuun

Oon asunu porissa muutaman vuoden, aika on menny älyttömän nopeesti, mutta nyt oon enskesänä muuttamassa takasin turkuun, joko kotiin tai sitten ihan omaan asuntoon. Ihana ajatella, että enskesänä eli seitsemän kuukauden päästä oon taas lähellä mun läheisiä ja vanhempia, ja sitte saan taas elää sellasta normaalia elämää (ja sit saa syödä taas äidin ruokia) Porissa on ollu älyttömän hyvä asuu, mut kyllä mä oon ruvennu odottamaan sitä että täältä lähen kesäkuun puoli välissä. Omalla tavalla se myös jännittää, vaikka kaikki onki ennallaan niinku aina, mutta silti tieto siitä, että mä en oikeesti oo nähny äitiä joka päivä viimiseen kahteen vuoteen, enintään oon nähny sen muutaman päivän viikossa ja se, että en oo pitkään pitkään aikaan asunu turussa. En oo ollu niin vapaa liikkumaan, tekemään ja näkemään kavereita viimiseen kolmeen vuoteen.

7. Jokasesta ihmisestä, ketä on koittanu lannistaa mua

Jokanen negatiivinen palaute jonka oon saanu, on piristäny mun päivää aina jollain tavalla. Ihanaa, että ihmiset luulee että ne tuntee mut ja mun taustat ja sen takii koittaa horjutella mua. Ikävä tuottaa teille pettymys, mut ne on vahvistanu mua älyttömästi. Niiden kautta oon ruvennu uskomaan siihen, että mä onnistun kaikessa mitä mä teen. Ihanaa on myös se, että te seuraatte mun juttuja, mut samalla väitätte et teitä ei kiinnosta mitä mä teen ja koska. 

8. Raskaus

Kiitollinen oon myös siitä että mun raskaus on kokoajan menny älyttömän hyvin, ei oo ollu mitään kipuja tai ongelmia, sekä jokasessa rakenneultrassa asiat on aina ollu paremminku hyvin. Yheksän kuukautta on ohi, ja kyllä sitä syntymää on ruvennu jo oikeesti odottamaan. Kiitos myös jokaselle, joka on tätä matkaa alusta lähtien seurannu ja tsempannu.

Mietin varmaan tuhat ja yks kertaa tän kirjottamisen aikana, että mun asiat on vaan niin paljon paremmin kun muutama vuosi sitten, ja oon siitä ihan helvetin kiitollinen. Eikä tässä postauksessa korostunut yhtään se, kuinka kiitollinen jokaselle, ketä mua on auttanut, niin oon, mut toivon et jokanen, ketä tuntee et on tullu mainituks tän tekstin aikana, tietää sen, kuinka paljon mua on auttanu.

Raskausajan hyviä sekä huonoja puolia

Mun laskettuaika on huomenna, joten tänään ajattelin listata ylös asioita, jotka on ollu raskausajalla hyviä sekä huonoja.

 

Niinku jo viimeks kirjotin, koko 9 kuukautta on menny ihan älyttömän nopeesti, ihan oikeesti tuntuu et se testi olis näyttäny positiivistä vasta eilen. Jokanen päivä tässä välissä on menny ihan järjettömän nopeesti, ja huomenna mun raskaus on jo kestäny 280 päivää, eli melkeen kokonaisen vuoden. Kaikilla muilla on ollu kauheita oireita, mulla ei oo ollu mitään, ja ehkä sen takii aika on juossu ihan älyttömän nopeesti. Ehkä myös se, että oon valmistautunu tähän positiivisellä asenteella alusta lähtien, on auttanu aikaa kuljettamaan näitä 280 päivää niin nopeesti.

Ensimmäiseksi mietin hyviä puolia, sillä mulla ei alkuun tullut oikeen huonoja puolia mieleen, koska kaikki on mennyt niin hyvin kokoajan.

1. Kukaan ei huomaa, jos tulee muutama liika kilo vielä muiden kilojen päälle.

Mä myönnän et käytin tätä aika hyvin raskauden ajan. Söin sillon tällön hampurilaisii mäkkärissä tai sitte ostin karkkii ja mässäsin niitä. Kukaan ei kuitenkaan huomannu sitä ulkoota päin, ja siks pysty pitämään ihan ihon myötäsiä vaatteitakin, ilman että joku katto pahalla tai että se mässäily olis näkynyt jossain. 

2. Sai nukkua sillonku huvitti

...ja sai myös valittaa jos väsytti. Kukaan ei sanonu mitään jos nukuin päivällä myöhään tai jos nukuin päivällä, kun taas sitten ennen raskautta äiti päästi pikkuveljen lyömään kattilan kansia yhteen mun huoneeseen 7 aikaa aamulla. 

3. Sai pidättäytyä erillaisista tekemisistä

Ei tarvinnu käydä lenkillä jos ei jaksanu, ei tarvinnu nostaa painavii kauppakasseja ja kukaan ei IKINÄ valittanu mulle siitä, jos en ollu jaksanu imuroida tai tiskata. Ei mun myöskään ikinä tarvinnu lähtee mihinkään, jos en vaan jaksanu. Jokaselle mitä ei halunnu tehdää, löyty aina hyvä syy.

4. Sai käyttää raskautta tekosyynä

Liittyy hiukan tohon aikasempaan, mutta sai aina käyttää raskautta tekosyynä. Jos teki mieli jotain kaupasta tai pitsaa ravintolasta, pysty vaan sanomaan että kun tekee mieli. Kun yöllä rupes tekee mieli jotain, pysty vaan poikaystävää pyytämään käymään kaupassa, koska tekee mieli. Ei se muuten ikinä olis varmaa lähteny. Tätä tulee kyl ikävä.

5. Sai pukeutuu vaikka lökäreihin ja isoon huppariin joka päivä ja joka paikkaan, jos teki mieli. Ilman että joku katto tai valitti siitä, miltä mä näytän.

Ja itseasiassa, niinhän mä joka päivä teinkin, varsinkin loppu raskaudesta. Sain näyttää ihan luvan kanssa pallerolta poikaystävän huppari päällä ja maailman isoimmat housut jalassa, parasta ikinä. Pystyin varmaan johonkin 30 raskausviikkoon asti käyttämään kireitä housuja, mut sit ne rupes tuntumaan niin epämukavilta, et vaihdoin äkkiä lökäreihin. Sama kireet paidat, hetken pystyin pitämään, mut sit päätin luovuttaa ja annoin itteni näyttää tyhmältä liian isoissa vaatteissa. Pääasia oli aina se, et ne tuntu hyvältä päällä.

Seuraavaks huonoja puolia, näitä oli nii paljon vaikeempi keksii ku hyviä. Kyl silti tuli puolentunnin sisällä muutama huono puoli mieleen, mistä oikeestaan oon valittanu usein koko raskauden ajan.

1. Omat, ihanat vaatteet ei mahtunu päälle

Tää oli niin hirveetä, mä niin odotan et pääsen taas pitämään mun vanhoja vaatteita. Itseasiassa, oon kerenny jo laittaa ne mun vaatekaappiin muuton jälkeen, siel ne venaa et ne mahtuu taas päälle. Se oli mulle ihan hirvee tunne, ku tajusin et ne mun omat hupparit näyttää tyhmältä mun päällä

2. Ruoka rajotteet

Kun teki jotain mieli, niin tuli mieleen että ainiin, oon raskaana, emmä tätä voi syödä. Tälläsii oli esimerkiks salmiakki purkka ja lakritsi. En sit tiiä, kuin luotettavaa tietoa toi on, että niitä ei sais hirveesti syödä raskauden aikana. Tälläsii muitaki oli, mitä sain joskus alkukertoina neuvolasta lapulle, että mitä pitäis välttää mahdollisimman paljon.

3. Uusien vaatteiden ostaminen

Se, että piti ostaa ns. turhaan uusia vaatteita, jotka mahtu päälle. Kokoa M-L huppareita, että ne mahtu mun päälle. Kauhein ajatus oli että tunsin, että rahat menee hukkaan, koska mun oikee vaatekoko on xs-s mikä toivottavasti on myös synnytyksen jälkeen. Ne m tai l-kokoset vaatteet näyttää ihan teltoilta sillon mun päällä, emmä sellasia käytä. Mä en ees haluu ajatella, mihin mä noi vaatteet tungen, kun mun omat vaatteet rupee taas menemään mun päälle. Onneks en noihin uusiin vaatteisiin kauheesti sijottanu, sillä pidin suurimman osan ajasta omia housuja ja poikaystävän huppareita, jotka onneks meni mulle koko raskauden.

4. Mahallaan nukkuminen ei enää yhtäkkiä onnistunukkaan

Ai että, mulla on ikävä mahallaan nukkumista. Oon aina ennen raskautta nukkunu mahallaan, ja nukuin pitkälle raskauttakin vielä, mutta yhtäkkiä se tuntu kauheen epämukavalle ja ahdistavalle, ja sitten piti opetella nukkumaan kyljellään tai sellasessa asennossa, että en kumminkaan makaa mahan päällä. Tää on omien vaatteiden lisäksi asia, mitä mä oikeesti odotan ihan järjettömästi.

Tuntuu ihan uskomattomalta. Huomenna. Oon kyllä ihan kiitollinen siitä, että mulla ei mitään kipuja tai oireita oo ollut, oon päässyt niin helpolla, sekä maha on pysyny älyttömän pienenä, että ei oo kyllä vieläkään mitenkään tukala olo.

Unettomia öitä

Tälleen loppua kohden en meinaa mitenkään saada enää unta. Kello on tällä hetkellä puoli 6 aamulla, ja mä päätin luovuttaa kokonaan nukkumisen suhteen. Päätin, et meen nukkumaan vasta, kun rupee väsyttämään, jos rupee. Oon koko yön koittanu keksii itelleni tekemistä, oon kattonu netflixistä mun vanhaa sarjaa, minkä oon joskus jättäny kesken. Oon myös ettiny perheenjäsenille joululahjoja netistä, ja suunnitellu sitä että mitä oikeesti tänävuonna ajattelin antaa lahjaksi.

Eniten tässä koko hommassa ärsyttää se, että kun ei ees tuu sellasta väsymyksen tunnetta. Oon kokoajan älyttömän pirtee, vaikka oon taas kokopäivän menny siellä ja tuolla ihan vaan sen takia, et saisin yöllä paremmin unta. Kiva, että kroppa viestittää sen että mun on totuttava heräilemään pian yöllä, mutta ehkä sen ei silti tarvis viestittää sitä näin, että ei tuu unta koko yönä vaan meen nukkumaan joskus aamulla tai päivällä. Kaikki sanoo aina päivittäin mulle että ``lepää ku vielä voit`` hmm, no mites tässä kuuluis sitten levätä, jos unen saaminen on työn ja tuskan takana ja oon kokoajan yli virkeenä. Jos nyt tänäyönä saan vielä unta, mä lupaan että laitan kellon herättämään viimeistään kello 14.00, että jos saisin sitte siitä seuraavana yönä paremmin nukuttua.

Hassua, miten toiset rupee heräilemään noin. tunnin päästä ja mä en vielä oo päässy edes nukkumaan. Hassuu myös huomata miten kroppa suhtautuu tähän loppuraskauteen. Hyvät puolet tässä valvomisessa on se, että vaikka oliskin joku tärkee tapaaminen päivällä, nii ei mua sillonkaan väsyttäis. On vaan omalla tavalla tosi ärsyttävää, että toiset miettii et miks ihmeessä mä herään vasta neljän aikaa päivällä, tänäänki multa kysyttiin että onko mulla kaikki hyvin, ku nukun miten sattuu. Joo, on kaikki hyvin, mua ei vaan väsytä, kivaku huolehditte mut jokapäivä ei tarvis samoista asioista olla huolissaan, kyllä mä huomaan sen ite jos joku on huonosti. 

Mulla on myös taas raskaudessa se vaihe, että on kokoajan nälkä. Muistan, mulla oli tää sama noin kuukausi sitten. Kokoajan oli kamala nälkä, ja kokoajan piti olla syömässä. Onneks mua ei sillon närästäny, eikä mua oo närästäny koko raskauden aikana ku kerran.  

...Nyt varmistu sekin, että mä en nuku ensyönä. Mun keittiössä juoksi äsken rotta, ja se juoksi just tosta mun sängyn vierestä, hyi helvetti. Tais pelästyy mua sen verran, ku hävis sinä aikana ku kävin pyytämässä jonkun hakemaan sen rotan pois. Ihan varmaan tullu jostain keittiönkaapin takaa tänne, kun oon jättäny omenanrontin keskelle keittiön pöytää ja mandariinin kuoret tohon tasolle. Mulle onneks sanottiin, että maanantaina soittaa tuholaistorjujalle, ja kun kerran ei se enään täällä oo niin saan toivottavasti nukuttua hiukan paremmin.

mut tähän unettomuuteen pitäs kyl keksiä jotain, mulle on ehdotettu kuumaa teetä ja kaikenlaisii hierontoja ja lenkkeilyä, mut ei niistä oikeen mikään oo toimu. Kertokaa nyt epätoivoselle, jos teillä on jotain, mikä auttas nukahtamaan paremmin.

Raskauden viimeinen kolmannes

Raskauden viimeiset kolme kuukautta, raskausviikot 28–40, ovat lapsesi kehityksen ja kasvun aikaa. Sikiö alkaa kasvattaa ihonalaista rasvakerrosta ja näyttää koko ajan enemmän sellaiselta kuin odotat hänen näyttävänkin syntyessään.

Multa ollaan pyydetty kaikenlaisii postauksia, liittyen tähän loppu raskauteen ja tänään ajattelin ottaa puheeks tän viimiset kolme kuukautta. Mulla ei oo ollu mitään särkyä, kipua, tms. mahaki pysyny tosi pienenä, kun on takaseinässä. Ei mulla oo oikeestaan koko raskauden aikana ollu mitään oireita tai mitään sen pahempaa. Alussa oli selkä jumissa muutaman viikon, ja se oli ihan järkyttävää särkyä. Muuten oon kyllä päässy älyttömän helpolla, mut silti listasin tähän sellasia asioita, mitä mä oon itessäni huomannu tän viimisen kolmanneksen aikana. Toivottavasti saatte tästä jotain irti ja muistakaa liittyä mukaan matkaan liittymällä lukijaksi, laskettuun aikaan ei oo enää montaa päivää.

Kuumuus vaikka en ees tekisi mitään

Mulla on ihan jatkuvasti järkyttävä kuuma, ihan sama mitä mä teen. Tätä ei ollu missään muussa kohtaa, paitsi nyt lopussa. Yöllä jos oon kotona tai jossain muualla niin pakko pitää ikkunat ja ovet auki. Mulla on nyttenkin hiki, vaikka mä vaan istun mun sängyllä kirjottamassa tätä. Tosi ärsyttävä vaiva, vaikka kylhän sen ymmärtää että miks tällästä on. Kaikkein kamalinta on se, ku imuroi tai siivoo kauhee hiki päässä ja sitten se lämpö ei tasaannu millään. Meinaan sitä, että tunti sen jälkeenkin on vielä ihan älyttömän kuuma.

Hengenahdistus esimerkiksi istuessa

Mä en tiiä miten toi pitäis sanottaa, mutta tällä tarkotan sitä, että esimerkiks istuessa sohvalla pakko vaihdella kokoajan asentoa, kun on niin vaikee saada henkeä. Ajattelin ensin, että tää olis jotain ns. vakavempaa, mutta johtuu vaan siitä että toinen painaa mua sellasesta kohtaa. On muuten tääkin yks saatana, kun istuu esimerkiks autossa ja tuntuu et happi loppuu kesken. 

Unettomia öitä

No, tämän ainakin jokanen joka mun blogia on viime päivät seurannu niin tietää, että mulla on uni ollu tosi vähäistä. Mulla ei tuu sellasta tunnetta, että mua väsyttäs ja sen takia oon viel kolmen, neljän tai viiden aikaan aamulla hereillä. Ei siinä, mulla ei oo mitään syytä herätä aamuisin ku en käy enää koulussakaan, mutta on tosi ärsyttävää kun mä valvon sillon, kun toiset nukkuu. Oon nyt viime päivät sit koittanu kirjotella blogia ja kattoo netflixiä yöllä, että olis ees jotain hyödyllistä tekemistä. 

Laiskotus

Mitään ei jaksa tehdä eikä millään jaksa nousta sängystä ylös aamulla, vaan vois vaan maata siinä kokopäivän. Selvästi keho valmistautuu tulevaan, kun huomaa että en saa mitään aikaseksi. Illalla suunnittelen aina hirveesti mitä seuraavana päivänä teen, mutta sitten kumminkaan aamulla ja päivällä ei jaksa edes sängystä nousta. Ja ei, kyse ei ole siitä että mua väsyttäis.

Kokoajan nälkä tai sitten ei oo yhtään nälkä

Mulla on tässä lopussa ollu kaks vaihetta. Ensin söin kun hevonen joka päivä ja mistään en tullu täyteen, mutta nytten taas mulla ei oo päivänaikana ollenkaan nälkä. Se, että mulla oli kokoajan nälkä oli tosi ärsyttävää, koska kokoajan piti rampata jääkaapilla ja kun kävin kaupassa, mä melkeen jo tiesin että ruuat maksaa tällä kertaa paljon enemmän, koska sitä myös menee enemmän. 

Tää oli tällänen postaus tähän väliin, minkälaisia oireita teillä on ollu loppu kolmanneksessa?

Blogiystäväkirja - Mun oma blogihistoria

Muistan, että muutama vuosi sitten eri blogeissa pyöri tällänen blogiystäväkirja-nimellä tuttu ns. haaste, jonka tarkoituksena oli blogin lukijoille kertoa omasta blogihistoriasta ja siitä omasta bloggaamisesta. Tänään ollaan siis taas mun mukavuus alueella, sillä mä oon aina jotenkin tykänny tehä ja ottaa vastaan tälläsii haasteita. Toivottavasti saatte tästä jotain irti, sen verran vähän aikaa mäkin oon tätä uutta blogia kirjottanut.

Bloggaajan nimi?
Jenna

Blogin nimi?

Jenna Alexantra

Ikä / blogin ikä?

muutaman päivän vasta

Miksi alotit bloggaamisen?

Viimesillään raskaana tarvii jotain tekemistä ja oikeestaan olin miettiny tätä jo vähän aikaa, mä meinaan tykkään ihan älyttömän paljon ilmasta itteeni kirjottelemalla, ja on kiva et pääsee puhumaan omasta elämästä myös sellasten kanssa ketkä ei tunne. Tän blogin avaaminen alko ihan kaverivedosta, mut kyl mä olin ite tätä jonkun verran kerenny kaipaamaan. Oli siitä kumminkin kolme tai neljävuotta, kun oon viimeksi blogia kirjotellut.

 Mistä aiheesta postaat mielelläsi?

Mä en oo mikään sellanen, et kuvailisin jotain viikonasuja tai kertoisin blogissa mielipiteitä jostain meikeistä. Mä oon enemmänkin sellanen, et kirjotan millon mistäkin ku tulee inspiraatio. Nyttenkin se tuli tälleen neljän aikaan aamuyöstä, ku kierin sängyssä kauheessa kuumuuden tuskassa. Eniten tykkään silti varmaan kirjotella omia mielipiteitä ja just tälläsiä haasteita on mun mielestä kiva tehdä. Niinku tos alussa sanoin, mä tykkään ilmasta itteäni ja ehkä sen takia tuon melkeen jokaseen postaukseen palan jotain omaa mielipidettä.

Mistä aiheesta et postaa mielelläsi?

Niinku alussa jo sanoin, en tykkää ottaa ja laittaa tänne mitään asukuvia tai kuvia jostain meikeistä, mä en oo kiinnostunu sellasista postauksista blogeissa joten sillon mäkään en niitä tykkää kirjottaa.

Kuinka kriittinen olet omaa blogiasi kohtaan?

Mulle tää on jonkun asteen harrastus, jonka takii en ota tätä liian tosissaan. Tietenkin, panostan siihen että mun kirjoitukset miellyttää itteäni ja muita, mutta jos nyt joskus jää joku kirjotus tekemättä, en pidä sitä mitenkään kauheena.

Blogistasi tulee isona?
Teen tätä aikalailla harrastus pohjalta ja että saan oman ajan kulumaan, joten musta tuntuu että sen näkee sitten, että minne nää mun kirjotukset päättyy, ja viekö ne mua elämässä eteenpäin jollakin lailla.

Mitä tapahtuu blogisi kulissien takana?

En ainakaan kauheesti suunnittele mitä kirjotan, joskus iltasin mun päässä pyörii ajatuksia ja sitten päätän laittaa niitä ylös puhelimeen, ja sitten kirjotan ne myöhemmin puhtaaksi. Kuvat suurinosa ovat vanhoja, tai uusia, niidenkään ottamista en suunnittele mitenkään.

Blogisalaisuutesi?

Yksinkertainen ulkoasu. Sellanen, että kaikki on järjestyksessä, ja värit ovat neutraalit, sellasia mä tykkään katsoa joten sellasena mä myös pidän tämän.

Suosikkisovelluksesi?

Hmm, ehkä snapchat tai instagram. Niitä kahta oikeestaan käytän kaikkein eniten, snapissä jaan mun juttuja tuhansille ihmisille päivittäin, ja sitten taas instagramissa tykkään jakaa mun omia kuvia muille. Tällä hetkellä siellä kyllä ei oo hirveen montaa kuvaa, mutta varmaan myöhemmin tuun taas lisäilemään. Instagram löytyy nimellä jennaalexantra, sekä snapchat nimellä jennalexantra.

Mikä erottaa blogisi muista blogeista?

Aiheet, mulla on tunne että hirveen moni ei oo mun kanssa samallaisessa tilanteessa, joten sillon mun blogin aiheet voi olla erillaisempia kuin muiden, ainakin sillon, kun puhun mun omista kokemuksista ja näkökulmista.

Suosikki blogit?

En oo vielä saanu aikaseks tutustua toisten blogeihin, joten pakko myöntää että tällä hetkellä mulla ei oo mitään suosikkia. Koitan kyllä useesti selailla toisten blogeja, mitä tulee vastaan facebookissa tai jossain muualla, mut viel en oo kerenny kattomaan ns. pintaa syvemmälle. 

Kenet haastan mukaan?
Jokasen, joka tällä hetkellä lukee tätä. Oli se sitten tässä maailmassa uus tai vanha kirjottelija, tai vaikka et ees olis lukijana, niin haastan silti sut tekemään tämän.

Kiitos kaikille, ketkä on jääny seurailemaan mun matkaa. Toivottavasti te loputkin jäätte lukijaksi blogin oikeelta puolelta, ja kiitos myös kommenteista niille ketkä on niitä mulle kirjotellut, niitä on ollu älyttömän mukava lukee.

Viimeinen neuvola ennen laskettua

Mulla oli tänään aamulla viiminen neuvolakäynti ennen ensviikon maanantaita, tasan viikko jäljellä laskettuun. Sanottiin kyllä, että jos ei käynnisty ennen 26.11. niin mun pitää tulla käymään, että saa sitten varata ajan keskussairaalaan niin, että käynnistetään viimeistään 29.11 torstaina. Toivottavasti käynnistyy itellään, meinaan tieto siitä että menisin keskussairaalaan niin, että tietäisin että synnytys käynnistetään on jotenkin ihan ylitsepääsemätöntä tälläselle ihmiselle, kenellä on omasta takaa olemassa pieni sairaalakammo. 

Aika on menny ihan järkyttävän nopeesti, sain vasta 8. elokuuta tietää koko asiasta, vaikka oltiinkin se jossain alitajunnassa tiedetty jo pidempään. Elokuusta tosin on vasta 3 kuukautta. Super nopeella kelauksella oon siis joutunu hankkimaan kaiken ja käymään kaikki tarvittavan läpi mut nyt ollaan onneks jo voiton puolella, mitään ei oikeestaan melkeen enää puutu. 

Neuvolassa kumminkin kaikki oli paremmin kun hyvin, niinku on kokoajan ollut, eikä käyntiä enää sen takia tässä näin loppu vaiheessa tarvita. Kuulemma kyllä joskus nuorilla vielä viimisillä viikoilla pitää paljon neuvolassa aikoja, ettei mitään odottamatonta tapahdu. Kaikki mun kohdalla ollut kuulemma alusta lähtien niin hyvin, että saan kyllä ajan jos jotain ilmenee mutta jos mitään ei ilmene niin jos ei käynnisty seuraavaan muutamaan viikkoon, niin sitten vasta neuvolaan. Eiköhän se sieltä tuu, omalla ajallaan. Saas nähdä tuleeko ennen ensviikon maanantaita tai vasta lasketun jälkeen. Mulla se laskettu ei kyllä oo niin pitävä kun yleensä muilla, sillä sain sen verran myöhempään vasta tietää. 

Puhuttiin tänään neuvolan jälkeen mun äidin kanssa siitä, että en saa yöllä enää unta millään. Sittenkun saan, niin nukun älyttömän hyvin yön, mutta jotenkaan enään ei tuu sellasta väsymystä tai sellasta tunnetta, että tarvis mennä nukkumaan. Äiti sano, että voi johtua siitä, että jännittää, mut mua ei oikeestaan jännitä. Mua ei oo koko raskauden aikana jännittänyt yhtään ja oon ajatellu kokoajan jotenkin kauheen positiivisesti sen kaiken, mitä tapahtuu ennenku kotiudutaan synnytyksestä. Okei, kaksi asiaa mitä mua pelottaa on ehdottomasti se sairaalassa oleminen ja sinne meneminen, mulla on ihann järkyttävä sairaalakammo vaikka en koskaan oo sairaalaan joutunutkaan. Toinen asia, mikä pelottaa on ruoka. Suoraan sanottuna esimerkiks turun sairaala, missä samassa on hammaslääkäri ja missä oon aina käynyt hammaslääkärissä, se haisee ihan kamalalle ja se ruoka näyttää ihan hirveelle. No, jos sairaalaruoka ei maistu nii parempi olla sit et mulle kiikutetaan joka päivä subia. Mulla on pieni kutina siitä, että äitiä taitaa kyllä jännittää enemmän kun mua, mulla on vaan kokoajan sellanen tunne että sais jo syntyä. Mulla on ikävä mahalleen makaamista ja joitan muitakin, kun poikaystävän vaatteita.

 Sairaalakassiki on vielä vähän vaiheessa, joka päivä oon ajatellu sen täytellä, mutta ensimmäisekseen ne karkit hävis sieltä jonnekkin (mä en siis ainakaan syönyt niitä) no, pitää käydä tänään kaupassa ostamassa uudet, jos tällä kertaa en kerkeis syömään niitä. Toisaalta, mulle sanottiin että sitä karkkia tarvii siihen pakkaukseenkin, eli ehkä se on ihan sallittua et mä söin ne ensimmäiset karkit. Mun olotila on muuten tosi hyvä, ollut koko raskauden ajan, mulla ei oo mitään oireita ollu tai ei oo mikään paikka kolottanu ja sattunu johonkin, eli oon päässy helpolla. Paitsi, hedelmiä ja jaffaa on kyllä kulunu ennätysmäärä, ne on ollu koko raskauden ihan must have. Nyt on vaan ollu tota, että millään ei saa unta mutta toivottavasti sekin menee ihan nopeasti ohi.

 Blogi ollut pystyssä pari päivää, ja tällä hetkellä meijän matkaa on tullut seuraamaan sata ihmistä ja blogia on luettu yli kuusituhatta kertaa muutamassa päivässä. Kiitos kaikille. Mua voi seurata myös instagramissa nimellä jennaalexantra, sinne varmaan lisäilen kuvia enemmän synnytyksen jälkeen ja sitten, kun teen jotain muutakin kun otan rennosti. Toivottavasti jäät seuraamaan meijän matkaa oikeelta, lukijat- palkin alta.

30 kysymystä & 30 vastausta

Bongasin mun vanhasta blogista tän saman haasteen, ja ajattelin toteuttaa sen uudelleen. Mietin kyllä että miksi ja miten 10-vuotias Jenna on voinu tehdä tai kirjottaa tälläsiä, kun vieläkin jotkut näistä on sellasia, mitkä ei sovi ollenkaan elämäntyyliin tai ikään. Haasteen idea on kumminkin helppo, ja uskon että teistä jokanen saa aiheesta kiinni ilman että selitän haasteen tarkoituksen teille. Blogi ollu nyt näkyvillä yhden kokonaisen päivän, ja se on kerännyt siinä ajassa melkein sata lukijaa ja melkein viisituhatta näyttökertaa, kiitos kaikille.

Avioliittoja: Nolla, tulevaisuudessa avioliitto toivottu juttu mulle, mutta ei kyllä vielä ainakaan kymmeneen vuoteen. Sen aika on sitten ja nyt on nyt.

Kihloissa: En ole, toivottavasti jossain kohtaan, mutta ei vielä tässä vaiheessa.

Lapsia: Yksi, tulevaisuudessa vielä toivottu on toinen, mutta ei sitäkään toivottavasti tässä seuraavaan kymmeneen vuoteen.

Lemmikkejä: Välillä vähän typerä kissa, Gizmo. Ollut meillä nyt toista vuotta, ollut pennusta asti meillä ja musta välillä tuntuu että kissa tiedetään paremmin kun mut ja että siitä puhutaan aina kaveriporukoissa ihan älyttömästi.

Nuorempia: Ei onneksi, mulla on omanlainen sairaalakammo, tai ei kammo mutta en millään voi sietää sairaalan hajuja tai ruokaa. Se, että turussa on sairaala samassa kun hammaslääkäri on ollu mulle aina ihan ylitsepääsemätön asia, jotenki ihan hirveetä pelkkä käyminen siellä.

Tatuointeja: Ei, tänävuonna tai ensvuoden alussa oon ajatellu ottaa jonkunäkösen nimi tatuoinnin, sellasen ihan pienen. Mun mielestä tatuoinnit on älyttömän hienoja ja sen takia todellakin aijon ottaa enemmän ku oon vanhempi.

Lävistyksiä: Korvissa reijät, joskus oon venyttänyt korvaa mut mun mielestä lävistykset on jotenkin rumia, napa tai nenäkorun silti haluisin joskus.

Muuttoja: Isän puolelta muutama, äidin puolelta varmaan neljä tai viisi ja sitten huostaanoton takia muutama. Kyllä vähempikin riittäisi.

Ollut saaressa: Suomessa oon jossain saarilla käynyt veneellä, mutta en ulkomailla oo koskaan edes käynyt.

Ottanut lopputilin; Nolla.

 Autosi: En omista.

Ollut lentokoneessa: En, niinku sanoin en oo ikinä käyny ulkomailla, ja musta tuntuu et mulla on aika kova lentopelko. Ei siinä, olis silti hieno käydä.

Onko joku itkenyt vuokseni: On.

Oletko ollut rakastunut: Uskallan väittää että kyllä, ja uskallan väittää että tälläkin hetkellä.

Ollut ambulanssissa: En, onneksi.

Luistellut: Kyllä, joskus ku olin pieni oli ihan lempi tekemistä, mutta nykyään ei kyllä hirveen usein tuu talvella luisteltua, ellei koulussa, mutta ei me kaveriporukassa vapaa-ajalla ikinä käydä luistelemassa.

Surffannut: En missään muualla kun netissä. ;)

Ollut risteilyllä: Kyllä, siihenkin liittyy omat pelkonsa mulla, mutta tänäkesänä käytiin risteilyllä, oli kivaa pitkästä aikaa, sillä viime kerrasta oli varmaan kuusi tai seitsemänvuotta aikaa.

Ajanut moottoripyörällä: En, moottoripyörä kyllä on.

Ratsastanut hevosella: Kyllä, ratsastus on ollu harrastus ihan pienestä pitäen. On tossa matkan varrella muutama hevonenkin ollut mukana. Nyt raskauden myötä on ratsastus ollu tauolla.

Lähes kuollut: En tietääkseni.

Ollut sairaalassa: En, onneksi.

Suosikki hedelmä: vesimeloni, satsumat tai viinirypäleet. Suoraan sanottuna rakastan hedelmiä ja voisin elää pelkästään niillä. Varsinkin nyt raskauden ajan ainoo mitä aina tekee mieli on erillaiset hedelmät ja fanta.

Aamu vai ilta: Ehdottomasti ilta, sillon on ihanasti aikaa rentoutua ja tehdä kaikkia asioita sillonkun jaksaa ja kun haluaa. Aamusin mulla ainakin yleensä kauhee kiire joka paikkaan ja aina oon myöhässä, jos aamusin pitäs lähteä esimerkiks kouluun.

Lempi väri: Rosa, käytän myös tosi paljon mustia ja valkosia vaatteita, vaikka en luokittelis niitä ollenkaan väreiseksi, on niin synkkiä, mut en oikeen tiedä että millä nimityksellä niitä pitäs sit kutsua.

Viimeisin puhelu: Isä soitteli kuulumisia.

Viimeisin viesti: Äiti lähetti viestin että aikoo lukea mun blogia, kun kerkee, hah.

Kahvi vai tee: Molemmat, joskus tee on hyvää varsinkin talvella mutta kahvi on taas aamusin ja väsyneenä hyvää omasta mielestä.

Kissa vai koira: Koira, mun mielestä niistä on enemmän seuraa ja enemmän iloa kun kissoista, kissat mun mielestä vaan makoilee suurimman osan elämästään.

Paras vuodenaika: Syksy, tai talvi, riippuu vähän kuin kylmä on. On kesäkin ihan kiva, sillon kun ei oo mitään 40 asteen helteitä, niinku tänäkesänä.

Muistathan liittyä seuraamaan mun matkaa oikeelta, ´lukijat´ kohdasta.

Se kuuluisa ensimmäinen, minä(kö)?

Jos jollekkin tää kirjottaminen pitäs olla helppoo, niin mulle. 

Ei meinaan oo mikään ensimmäinen kerta ku oon tässä tilanteessa, kirjottamassa nettiin postausta. Ensimmäisen kerran taisin kirjotella entiseen blogiin vuonna 2010, en ees muista, näitäkin tehty ja ollu miljoonia eri osoitteilla. Tää on mulle jotenkin aina ollu sellanen juttu, mitä oon tykänny tehdä, porukka seuraa mua snapchatissa ja nyt tuli nuottia siitä, että miks en tekis sitä mistä tykkään ja mihin tykkään käyttää aikaa. Vaikka tää ei ookkaan mulle enään mikään uusjuttu ja tätä on joskus tultu tehtyy ihan älyttömästi, nii silti tulee eteen aina tää vaikeus et mitä pitäs kertoa itestään ja mitä pitäs sit jättää kertomatta. 

No, perustiedot mitä ketään ei loppujen lopuks kiinnosta. Oon siis Jenna, 15-vuotta vielä kuukauden, joulukuussa täytän siis vihdoin ja viimein 16-vuotta. Asun virallisesti turussa ja oon siis virallisesti turkulainen, mutta  koulun takia oon nyt joutunut jäämään poriin asumaaan toistaseksi. Suunnitelmissa olis muuttaa enskesän alussa takasin turkuun, jos ja kun saan koulusta päättötodistuksen. Motivaatio on tällä hetkellä jostain syystä tosi suuri koulun suhteen, joten uskon että saan suoritettua koulun seuraavassa puolessa vuodessa. Käyn siis 9-luokkaa, kertasin viime vuonna kasia omasta tahdosta, ja sen taki ollaan koulun suhteen vasta tässä vaiheessa. Mulle sanotaan usein et luonteeltani oon tosi rauhallinen ja tuun hyvin muidenkaa toimeen, voisin melkeen kehuskella että se on ihan totta. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin, ja ihmisessä pitää oikeesti olla tosi paljon vialla että mä sanon siitä jotain mikä vois loukata, kyllä mä silti paskaa tykkään jauhaa, emmä sitä sentään kiellä. 

Oon siis oikeesti turkulainen, mun vanhemmat ja suurinosa kavereista asuu turussa, mutta vaihtuvan elämäntilanteen mukana vuonna 2017 jouduin muuttamaan poriin, ja täällä mä oon nyt asunu puoltoista vuotta. Ei siinä, oon viihtyny täällä paremminkun hyvin, mutta kyl silti välillä tietyin aika-ajoin sitä kaipaa turkuun, kumminkin siellä on suurinosa mun elämästä. Siltikään ei se muutto sinne takasin oo enää kaukana, 7 kuukautta. Blogin entisenä (ja toivottavasti myös nykysenä)  kirjoittajana vihaan varmaan eniten lukea sellasia ihmisiä, jotka koittaa ylläpitää hommaa liian täydellisenä, mun mielestä on ihan kiva lukea sellaisten ihmisten juttuja, joissa on myös hiukan jotain turhaa ja sellaisten, jotka ei pidä hommaa liian tosina. Mä kyllä myönnän, että luen tosi vähän blogeja, mutta muutama sellanen on, mitä oon muutamia vuosia seuraillut ja jopa pari sellasta, joiden juttuja oon lukenu ihan perustamisesta asti. Oon ite saanu aina tästä kirjottelusta hyvän olon, mun mielestä on kiva jakaa omia ajatuksia ja pienen osan elämästä toisille ihmisille, sellasille ketkä ei tunne ja ketkä ei tuomitse heti ensimmäisten juttujen perusteella, mitä on lukenut. Uskon, että tää matka tulee aika paljon sisältämään pelkkiä asioita mun elämään liittyen, en kumminkaan hirveesti oo se tyyppi, ketä joka päivä kirjottelee että mitä teki kello kaheksan aamulla ja mitä kello viisi päivällä, mun mielestä se on omalla tavallaan ihan älyttömän tylsää luettavaa. Mielummin kirjottelen hyvistä aiheista, jotka oikeesti kiinnostaa ihmisiä, se on hienoa huomata että eri ihmiset jää seuraamaan matkaa ja koitan pitää blogin sisällön aina sellasena, että mun jutut, ehkä joskus vähän typerätkin kiinnostais ihmisiä, joten ehkä sekin vois olla sun ensimmäinen syy liittyä nyt lukijaksi, eikö?

Se, mistä ihmiset kumminkin mua tuntee ja seuraa, tai oikeestaan luulee tuntevansa on se, että odotan esikoista,

15 vuotiaana. Seki jakaa niin paljon ihmisissä eri mielipiteitä, että en ees jaksa vaivautua vielä tässä kohtaa ruveta kirjottamaan siitä sen enempää. Mun laskettuaika kumminkin ylettyy 9 päivän päähän, tarkotus olis syntyä 19.11 mutta sen näkee sitten että viihtyykö vähemmän aikaa vai meneekö yli lasketunajan. Vaikka se jakaakin paljon mielipiteitä niin silti oon huomannut, että ihmisten on silti pakko seurata mun tekemisiä, koska ne haluaa tietää sen, että miten 15-vuotias pystyy selviytymään kaikesta. Tää on mulle kumminkin sellanen aihe, mistä en häpeä puhua, jako se sitten kuinka paljon eri mielipiteitä eri ihmisten kesken.. Joten ehkä se voisi olla sun toisen syy liittyä lukijaksi ja jäädä seuraamaan mun matkaa liittyen tähän kaikkeen, eikö?

En kumminkaan ota tätä kirjottelua liian vakavasti tai liian tosissaa, en ota mitään stressiä siitä että kuin monta juttua kirjotan viikossa, mutta kyllä mä toivon että kun saan alun rullaamaan niin niitä tulisi ainakin muutaman kerran viikossa, tietty myös oman jaksamisen mukaan. Jos rupee tuntumaan ja näyttämään siltä, että aika ei millään riitä tänne kirjotteluun, nii sitten me otetaan taukoa ja kirjotellaan taas sitten, kun pystyy, jaksaa ja on inspiraatiota siihen. Mukavaa olla takasin ja toivottavasti just sä jäät oikeelta `seuraajat`-palkin alapuolelta painamalla seuraamaan mun matkaa tähän kaikkeen. Omia mielipiteitä voi myös aina kirjoitella kommentteihin, lupaan lukea niistä jokaisen.

xoxo Jenna