Oon tullut palatakseni

Mun on pitäny alottaa tän postauksen kirjotus jo viimiset 6-kuukautta, mutta oon nyt unohtanu koko homman. Mul on sellanen tunne just nyt kun kirjotan tätä et kauheesti on tapahtunu mut samaan aikaan niistä asioista on tosi vaikee kirjottaa.

Suurin asia mulle on nyt ollut se, et sain peruskoulun päätökseen ja sain koulupaikan turusta minkä alotan joko ensivuoden alussa tai ensvuoden syksynä. Kaikki on tosi auki tällä hetkellä, mutta ollaan kumminki muuttamas enskuussa takasin turkuun ja en tiiä onks se kauheeta vai ihan hyvä juttu. Oon kumminki asunu porissa nyt 3 vuotta, ja oon kokoajan odottanu et täältä pääsee pois mut just nyt on tosi vaikee ajatella et olisin lähdössä täältä. Turkuun muutto ei kumminkaan pelota, koska oon muutenkin ollu siellä tosi paljon vaikka oon porissa asunukkin nyt tosi kauan.

Koko kesäloma meni jotenkin tosi nopeesti, vaiks välil tuntu et on tosi hidasta menoa päivästä toiseen. Oltiin tosi paljon kesällä turussa mun äidin luona ja seilattiin millon missäkin niin ehkä se sitten on syy tähän että miks aika meni loppujen lopuks niin nopeesti. Koulun sain hyvässä ajassa suoritettua (oikeesti viimisen kokeen tein 2 päivää ennen todistusten jakoa) ja sain opettajalta tosi paljon apua siihen, että jotkut kokeet sain tehdä tietyllä tavalla. Olin myös ihan varma etten pääse lähihoito-opiskeluihin turkuun, mut sain kumminkin koulupaikan ja sain myös siirrettyä sen ensivuoteen. Vielä en millään haluais laittaa poikaa päiväkotiin ja siksi kysyinkin että jos saisin sitä koulua siirrettyä. Onneks se onnistui ja kävin koululla juttelemassa ja kirjottamassa papereita ja meen käymään siellä vielä ensiviikolla. Naurettiin sitä opon kanssa kuinka hassua, että mun pitää vanhemmilta pyytää allekirjotus koulupaikan siirrolle, vaikka mulla on kotona jo jälkikasvu kenestä huolehtia. Ei kuulemma oo montaa kertaa ollut vastaavanlaisessa tilanteessa, missä alaikäinen hakisi opiskelujen siirtoa 16-vuotiaana äitinä. Olisin kyl omalla tavalla halunnu lähteä jo opiskelemaan tänävuonna, mutta minkäs teet, katotaan uudelleen tammi tai syyskuussa.

Kevin täyttää ensviikolla jo 9 kuukautta, ja on ihana oma pirtee ittensä, ei oo oikeestaan minkäänlaisia ongelmia ollut, edelleenkään. Elämä on rullannu omalla painollaan tosi hyvin siitä päivästä lähtien kun kotiuduin synnäriltä. Kevinille on tullu pari hammasta alas ja se on oikeestaan ollut ainoo hetki millon on ollut oma jaksaminen koetuksella. Siitäkin silti ollaan selvitty. Oon ollu muuten tosi paljon aktiivisempi nyt somessa (instagram, tiktok, snapchat) Kirjotin viimeks myös siitä lehtihaastattelusta, sen jälkeen musta tehtiin radiohaastattelu liittyen mun teiniäitiyteen. Oon myös nyt saanu tosi paljon yhteistyö-pyyntöjä ja suurimman osan niistä oon ottanut vastaan, jos on ollut sellanen yhteistyö mikä on kuulostanu hyvältä ja on ollut mielenkiintoen. Jotenkin hassuu ajatella et nykyään mua seurataan tosi paljon somessa, ja mua tosi paljon tunnistetaan jos liikun jossain.

Blogia ajattelin tosiaan herätellä, onhan tätä kiva tulla kirjottelemaan. Katotaan kuinka usein saan tänne jotain päiviteltyä. Muutama juttu mulla ainakin on jo mielessä. Ensikuussa pitäs muuttaa takasin turkuun, joten jos sillon viimeistään sais koko tän homman taas rullaamaan. Kunhan nyt vaan saisi noi muuttohommat sun muut edestä pois. Ollaan itseasiassa huomenna menossa kattomaan sitä kämppää, mihin muutan ensikuussa.

Muista liittyä lukijaksi jos mun meininki kiinnostaa, ja kommentoi risuja sekä ruusuja alas. <3

Instagram: Jennaalexantra

Snapchat: Jennalexantra (1 x A)

Tiktok: Jennaalexantra

Lehtihaastattelu? Ristiäiset?

Alotan nykyään varmaan jokasen postauksen sillä, että sanon että mihin oikeen aika menee. Aloitan siis tämänkin postauksen tolla asialla. Tultiin viime viikon maanantaina turusta takaisin kämpille ja tänään on jo perjantai, vaikka mitään ihmeellistä en oo koko viikkona tehnyt. Tein tosin eilen taas koulujuttuja, ja sain matikan kirjan, mutta oon aika varma että mun matikan kirjan tehtävät on sekottunu lukiolaisten kanssa, oli meinaan sellasta hepreaa et oli pakko sulkea koko kirja. Että kiitos Iida vaan ku annoit oman matikan kirjas mulle, varmaan siinä toivossa että voit käyttää mua tekosyynä, ettei sun tarvii opiskella matikkaa. Mun piti viikon aikana mennä varmaan 4 kertaa salille, mutta keskiviikkosen ulvilan terveyskeskus-reissun jälkeen en viittinyt, no olin sitten loppuviikosta muutamat päivät peräkkäin treenaamassa, ja kädet kiittää kyllä siitä. Ai että, mä rakastan ku oot ainoo salilla perjantai ilta-päivällä kun ei kukaan sillon töiden jälkeen sinne enää mene.

Mulle soitettiin keskiviikkona ilta-sanomista ja kysyttiin, haluisinko antaa haastattelun liittyen nun `teiniäitiyteen`. Tietenkin vastasin että haluan, ja annoin haastattelun puhelimitse. Koko haastattelussa meni noin puoltuntia, ja mun haastattelu julkaistiin perjantaina. Ilta-sanomille kiitokset yhteistyöstä, ja tosta haastattelusta tuli kaiken kaikkeudessaan tosi hyvä. Lehtihaastattelun pääset lukemaan tästä! ←

Meillä oli pojan ristiäiset edellisen lauantaina, kaikki sujui hyvin mutkia lukuunottamatta ja poika sai nimekseen Kevin. Ristiäiset alkoi puoli neljän aikaan ja loppui joskus kuuden aikaan. Sen jälkeen mentiin kotiin, ja nukuttiin muutama tunti pojan ja Apen kanssa. Kevin sai ristiäislahjaksi koruja suurimmaks osaksi, hän sai Suomileijona-sormuksen, omalla nimellään ja syntymäpäivällään kaiverretun rannekorun, ja myös helistin käsikorun. Niiden lisäksi sai myös rahaa uuteen turvakaukaloon, kehyksen joka lähti kaiverrukseen, muutaman vaatteen ja maailman ihanimman muumi vauva-kirjan. Meitä oli juhlimassa n. 20 henkeä, ja Urkilla oli kyllä maailman hienoin kakku, siis oli kyllä vielä hienompi mitä olin osannu odottaa. Kevnin toiseksi nimeksi tuli Urho, mutta se me tiedettiin raskaudesta lähtien että se tulee olemaan toinen nimi. Haluttiin pojalle nimi, millä on joku tarkoitus, joten päädyttiin Keviniin, joka tarkoittaa irlanniksi jaloluontoista, ystävällistä ja kohteliasta. Ei myöskään haluttu mitään niin normaalia, ei niin sanotusti mitään suomalaista, vaan joku sellainen mitä ei hirveen usein kuule. 

Kevin-nimeä on rekisteröity suomessa vaan 2000.


Muuten kaikki sujuu omalla painollaan. Koulu edistyy pikku hiljaa ja lupauduin huomenna ja keskiviikkona menemään neljäksi tunniksi kouluun, jotta saisin terveystiedon ja uskonnon kokeet tehtyä. Pitkään aikaan koulussa en oo ollut, mutta emmä kyllä sentään sinne lopullisesti oo palaamassa vielä vuoteen, mä nautin vaan nyt tästä hetkestä. Torstaina pitäs taas lähteä turkuun muutamaks viikoksi viettämään hiihtoloma. Mulla on muutama postaus-idea työn alla, mut koitan ensin saada tän koulun tälläviikolla suoritettua ja sitten keskityn enemmän niihin.

Positiivinen raskaustesti 15-vuotiaana

Tiiän että jokanen on kuullut kun puhutaan siitä, miten lapsi ei voi saada lasta tai että nuori pilaa nuoruutensa kun tulee yllätyksellisesti raskaaksi ja päättää pitää lapsen. Mä en oo koskaan kumminkaan katunut sitä että abortti ei ollut mulle vaihtoehto. Päinvastoin, oikeestaan nautin nykysestä elämäntilanteesta. Tunnen että oon saanu mun teinivuodet elettyä sillon vuosina 2015-2017 kun mun elämässä meni ehkä vähän liiankin lujaa. Tottakai välillä on kiva tehdä jotain yksin tai kavereiden kanssa, mutta se ei silti tarkota sitä etten rakastais omaa lasta tai että haluisin muuttaa mun elämää jollain tavalla. Aluks ahdisti tosi paljon olla yksin lapsen kanssa, kun poikaystävä tai kukaan muu läheinen ei asu porissa, missä mä vielä toistaseks asun. Nykyään mun elämä tuntuu erillaiselta, osaan arvostaa omaa pikkuveljeä eri tavalla ja osaan myös olla toisten lasten kanssa, sillä enne omaa lasta toiset lapset tuntu jotenkin kamalalta, jos niitä joutu jäädä hoitamaan. Oman lapsen syntymän jälkeen oon myös ruvennu enemmän miettimään tulevaisuutta, sitä mitä haluun opiskella, missä haluan asua ja mitä töitä haluun tehdä isona, eikä lapsi oo niiden unelmien toteuttamiseen mikään este, niinkun moni luulee.

Tottakai oon edelleen vasta 16-vuotias, enkä ikinä ajatellut että saisin ensimmäisen lapsen 15-vuotiaana, mutta silti en mun poikaa vaihtas mihinkään. Hassu ajatella että oon nykyään vastuussa myös toisesta ihmisestä, kun muutama vuosi sitten en edes osannu huolehtia itestäni. Oon myös ruvennu enemmän arvostamaan ihan vaan yksin olemista, päivällä on kiva touhuta omia juttuja esimerkiks käydä salilla tai tallilla kun poika nukkuu päikkäreitä. Tottakai olin aluks plussatestin jälkeen pienessä shokkitilassa, mutta ultran jälkeen kaikki muuttu, olin oikeestaan onnellinen siitä että saan lapsen. Asiaan tietty vaikutti paljon se, että vanhemmat molemmin puolin ja suku suhtautu poikaan oikeestaan hyvin, mun äiti oli innoissaan ja niin myös poikaystävän äiti. Eniten plussan jälkeen huoletti että miten saan koulun suoritettua, mutta sekin ymmärrettin ja saan suorittaa koulun viimisen vuoden loppuun tenttimällä. Yhteishakuun aijon hakea vasta vuoden päästä, kun poika on yli vuoden ikäinen, vielä tän ikäsenä en halua toista päivähoitoon tai muuhun viedä. Synnytyksen jälkeen kumminkin mun elämä on tuntunu tosi paljon paremmalta, mulla on täällä syy herätä joka päivä ja mulla on syy jaksaa vaiks välil tuntuu ettei jaksaiskaan, uskokaa tai älkää se tuntuu hienolta. 

 

 

Moni rupes synnytyksen jälkeen ja raskaus aikana seuraamaan mua somessa, ja tää asia on tosi paljon jakanut erillaisia mielipiteitä. Jotkut ajattelee, että koska oon nuori niin olisin huono äiti tai että koska oon nuori niin en osais hoitaa omaa lasta, niin hassulta se kyllä kuulostaa. En kyllä oo yhestäkään tollasesta ikinä välittänyt, mä tiedän itse että mä pystyn ja osaan, ne ei. 

10 x asiaa, mitä sä et tiennyt musta

Mun blogi on ollu hiljaisuudessaan muutaman kuukauden, mut oon ajatellu et voisin taas ruveta kirjottelemaan tänne useemmin, mua kumminkin niin moni somessa seuraa. Viime viikot on menny tosi nopeesti, poika saa nimen jo ensviikon lauantaina. En varmaan tuu selviimään siitä, kun poikaa sanottu koko raskauden ja syntymän jälkeen urkiksi tai Urhoks ja nyt pitäs ruveta kutsumaan omalla nimellään. Onneks päätettiin jättää Urho pojan toiseks nimeksi, niin tuskin niin kauheesti väliä että miten kutsuu. Tiedettiin kumminkin alusta lähtien että halutaan pitää Urho toisena nimenä. Blogin herättelyä eloon ja sitä rataa, minkälaisia juttuja haluisitte täältä kuulla? Oon ollu tosi laiska nyt vaan muutaman kuukauden, että mitään ei oo saanu aikaseks, mutta entä jos nyt rupeisin saamaan jotain aikaseksi.

Nää postausten otsikot on muuten tosi tylsiä, mut en oo yhteenkään keksiny mitään sellasta osuvaa, mistä tietäis mitä postaus sisältää. Blogi on kumminkin saanu ihan älyttömästi uusia lukijoita, joten sen takia ihan ajattelin tän toteuttaa nyt tässä vaiheessa, niin pääsette tekin nytten tutustumaan muhun enemmän. Jos tälläset postaukset kiinnostaa, jää lukijaksi sillä musta tuntuu että tää blogi tulee eniten koostumaan tälläsistä haasteista & kuulumisista & vauva-jutuista. 

  

...Oon ihan älyttömän herkkä ihminen. Meinaan tällä sitä, että jos joku esimerkiks kehuu mua tai sanoo että esimerkiks ikävöi mua, nii siinä menee muutama sekuntti et mä rupeen kuivattelemaan mun kyynelkanavia. Äiti on samallainen, joten luulen et tää on joku juttu geeneissä. Joskus tää on super ärsyttävää, kun heti rupeen itkemään, enkä sillon pysty keskustelemaan mistään.

...Vihaan lakanoiden vaihtamista yli kaiken. Se on asia, mikä saa mut joka kerta ihan järkyttävän raivon partaalle ja nukun mielummin ilman peittoa, kunhan mä en vaan oo se ketä ne lakanat joutuu vaihtamaan. Tällä meinaan siis eniten pussilakanaa.

...Mun koko raskauden heikkous on ollu hedelmät. Voisin oikeesti syödä kilon mandariineja tosta vaan, ilman että tekis ees pahaa. Mulla on itseasiassa tälläkin hetkellä mandariini tossa vieressä, jonka ajattelin syödä tän kirjotuksen jälkeen.

...Rakastan kuvata kaikkea turhaa. Mun on pakko ottaa kuva jokaseta ruuasta mitä syön, jokasesta uudesta vaatteesta, jokasesta kerrasta ku pilvet näyttää kivoilta tms. Kuvaaminen on mulle omanlainen pakkomielle ja sen takia mulla on snapchat älyttömän kovassa käytössä.

...Mulla on järkyttävät ennakkoluulot uusia ruokia kohtaan. Haluisin älyttömästi käydä syömässä esimerkiks sushia, mut en vaan uskalla. Sama ravut, en uskalla. Tää on asia, mikä ärsyttää tosi tosi paljon, koska mä tykkään kokeilla kaikkea uutta.

...Herkuttelen omalla tavalla. Mä en hirveesti tykkää suklaasta, tai karkeista. Välillä niitä kyllä syö, mutta mun lemppari herkku on kurkku/porkkana/ranch-dippi tai kuningatar- vauvan piltit. Ne on mun mielestä ihan parasta maailmassa.

...Mun toinen silmä on melkeen sokea. Musta tuntuu et mun oma poikaystäväkään ei tiedä tätä musta, mutta mä siis olen toisesta silmästä 95% sokea. Mulla on silmälasit, mitä pitäs käyttää toisen silmän vahvistamiseksi, mutta koska oon tyhmä, en oo käyttänyt ja sen takia mun silmä menee kokoajan huonompaan ja huonompaan kuntoon. Mulla oli pienenä peittohoitoa, mutta revin aina sen lapun pois, joten sen takia ollaan tässä pisteessä.

...Oon hamstraaja. Mun on pakko ostaa aina vaatteita tai ihonhoito tuotteita, mitä en oikeesti loppujen lopuks ees tarvii. Myin just mun vanhoja vaatteita pois ja sain niistä n. 500 euroa rahaa, mulla vaan on aina se ongelma et mä en jaksa myydä niitä vaatteita ja laittaa postiin. Kiitos äiti, et tällä kertaa sä hoidit sen mun puolesta.

...Rakastan siivomista. Mun kämpässä on melkeen aina siistiä, paitsi nyt oon ollu jonkun aikaa tosi laiska, enkä oo saanu aikaseks siivota kunnolla. No, ehkä se tästä.

...Pesen AINA pyykkiä. Mulla on joka päivä pyörimässä ainakin yks koneellinen pyykkiä. Mä tykkään pestä pyykkiä ja jos mulla ei oo pestävää pyykkiä, nii sit mä teen sellasta. Mun on myös pakko aina laittaa kerran käytetyt vaattet pesuun, koska emmä tiedä, vaatteiden peseminen on parasta ikinä.

Tässä oli taas yks postaus, mikä on tehty tälleen kauheessa kuumuudessa puol neljän aikaa yöllä, eikä ees väsytä. Haastan jokasen tekemään tän saman postauksen, ihan sama vaikka olisit tehny jo, aina voi tehdä toisen.

Suuri kuulumispostaus - 3 viikkoa on kulunut

Eilen poika täytti 3 viikkoa ja aika menee oikeesti älyttömän nopeesti, tuntuu et olisin ihan äskettäin lähteny synnärille. 

Kaikki on kumminkin menny paremmin ku hyvin, vaikka poika nyt suurimmaks osaksi syö ja nukkuu mutta kyl sen huomaa et mitä enemmän päiviä kuluu nii sitä enemmän toinen rupee olemaan hereillä. Mulla olis viel toistaseks siis järkyttävästi aikaa tehdä kaikenlaista kun toinen nukkuu, mut jotenkin aina tekee vaan mieli istua ja olla, ilman että tekis mitään. Päivät käy silti välillä tosi tylsiks mut silti aika menee järjettömän nopeesti. Puhuin raskauden lopusta mun univaikeuksista, ja niistä ei onneks oo ollu tietookaan enää sen jälkeen kun synnäriltä päästiin pois (mulla on kyllä tunne että ne kovat sängyt olis valvottanu ihan ketä tahansa) 

Olin viikoloppuna ekaa kertaa kuukauteen käymässä turussa, meijät haettiin autolla torstaina ja heitettiin takasin poriin sunnuntaina. Seuraavaks ollaan menossa 22.12 ja tullaan sitte vasta ensvuoden puolella takasin.

Omat fiilikset on tällä hetkellä kyllä älyttömän hyvät, alkuun oli väsymystä mut se kyllä johtu niistä sairaalan kovista sängyistä. Oon ruvennu taas synnytyksen jälkeen enemmän päivittämään snapchattia, ja on tullu naurettua sitä, miten mulle kirjotetaan miten meijän lapsi voi kuolla hikkaan ja eilen aamulla tuli myös viesti että `oot liian nuori, voitko laittaa sen takaisin` Ollaan tässä mietitty, että miten hemmettiin se oikeen pitäisi laittaa takasin? Mun elämän matkan varrella on ollu paljon suurempia asioita, kun se että jotkut laittelee anonyyminä tollasta mulle. Ihan naurattaa se, miten ne olettaa että mua kiinnostais. Sinänsä älyttömän hienoa et joku mulle täysin tuntematon jaksaa vaivautua miettimään mun elämää niin paljon, että jaksaa kirjotella mulle. Ainaki huonoina päivinä, mitä nyt harvoin on, niin ne piristää ihan älyttömästi, kun joku tulee kertomaan miten mun pitäs kasvattaa mun lapsi. Hassua on myös se, miten ihmiset ei ymmärrä että kyse on kumminkin meijän lapsesta, niin eiköhän me hoideta ja kasvateta hänet sitten ihan omalla tavalla.

Vauvan rytmi niinku jo alkuun sanoin niin on hiukan muuttunut alusta. Ensimmäiset 2 viikkoa oikeesti vaan söi ja nukkui, mut nyt on ruvennu olemaan muutamaa tuntia hereillä, vaikka kyllä edelleen nukkuis suuremman osan, mut pakko iltasin pitää vähän enemmän hereillä, että yöllä sitten suostuu nukkumaan. Kuulostipa kamalalle toi pakko iltasin pitää hereillä. Tarkotin siis sitä, että en anna iltasin nukkua niin kauaa, että herättelen kaks tai tunnin ennen ku pitäs nukkumaan mennä, niin saa toinen sitten unen päästä kiinni ja sillon saan ite kanssa nukuttua.

Muuten poika kasvaa ihan älyttömän nopeesti. 56cm kokoset vaatteet rupee käymään jo pieneksi. Mä kyllä muistan ku loppuraskaudesta olin ihan paniikissa että mitä jos poika onki kauheen lyhyt, ku ei mulla ollu yksiäkään 50-koon vaatteita. Syntymä pituus kumminki oli 51cm joten ei tullu kauheeta paniikkia. Poika syö myös ihan älyttömästi, tuntuu et mikään maito määrä ei vaan riitä. Neuvolasta sanottiin vaan että anna syödä jos on nälkä, mut välillä yöllä on ärsyttävää heräillä monta kertaa, jos poika on nukahtanu kesken syönnin enkä oo saanu enään hereille, niin sitten herää seuraavan tunnin sisällä taas syömään. Poika on muutenkin järjettömän hidas syömään, ja useasti nukahtaa kun saa tuttipullon suuhun. Minne sitä tosiaan olis noin pienellä kiire. Ristiäisiä ollaan mietitty tammikuun loppuun, ja ruvetaan niitä kohta tässä miettimään kun vaan sais noi joulu-jutut pois tieltä. Arki on kumminkin vielä toistaseks ollu helppoo, vaikka välillä on ollu unettomia tunteja yöllä. mutta ne kuuluu asiaan. Aluks aina pelotti hirveesti mut ei tätä kyllä enään vaihtais mihinkään.

Raskausaikana aina mietin että miten äidit pystyy lässyttämään omalle lapselleen, että eiks ne pidä itteensä ihan hulluna, mutta nytten ku itekki oon ruvennu tekemään samaa nii ei tää kyllä tunnu enää mitenkään ihmeelliselle. Toinen pelko oli se, että jos poika nukkuu vieressä niin että yöllä vahingossa kiepsahtaisin päälle, mutta nyt 3 viikon aikana oon huomannu että on mulla sen verran suuri äidinvaisto, että herään siihenkin jos toinen liikkuu unissaan tai pitää pienenkin äänen. Meillä oli viime viikolla järkyttävä flunssa molemmilla, mulla nuha joka sit tarttu poikaan ja se oli kyllä yks työmaa kotikonstein saada se räkä pois. Kokeiltiin kaikkea ja sitten lopuks valkosipuli autto hetkellisesti, ja eiku sitten aamulla ostamaan nenäimuri ja oli siitä kyllä ihan järkyttävän isoapu, kaikkee ne oikeesti keksii.

Homma kusi joulukalenterin osalta, mutta ehkä siitä selvitään. Asetin itelleni marraskuus tavotteeks saada tehtyä 3 koetta vielä tänävuonna ja kaks niistä oon saanu tehtyä. ja kaks voisin tehä vielä ensviikolla, jos saan ne opettajalta ajoissa. Sitte voisin ihan hyvällä mielellä olla loppu vuoden ja jatkaa opiskelua sitten ensvuoden alussa. Hommii on ihan älyttömästi, mut oon mä kaikesta muustaki selvinny nii uskon, että tää koulu on ihan iisi homma. Eniten kyl pelottaa ne matikan kokeet, en meinaan oo viimiseen 1,5 kuukauteen ees avannu matikankirjaa,  ohhoh. Tässä oli omat fiilikset ja kuulumiset tiivistettynä, oli hetki ihan kiva vaan antaa käsien tehä tehtävänsä ja kirjottaa mitä mieleen tulee. Jos oot uusi täällä, muistathan liittyä lukijaksi blogiin oikeelta, painamalla `lukijaksi` tai liity lukijaksi-nappia niin saat aina ilmotuksen ensimmäisenä mun postauksista.